Viikonlopun kuulumisia

Ikkuna auki ja tuuletin käyttöön, kun sunnuntaina mittarissa +27!

Kesäkuu on alkanut.  Toisin kuin Suomessa, jossa opiskelijat aloittelevat hyvin ansaittua lomaansa, täällä Japanissa arki jatkuu tavalliseen tapaan.
Lauantaina otin muiden kouluni oppilaiden tavoin osaa urheilufestivaaliin. Päivän ohjelmistoon kuului muun muassa marssiminen koulun kentälle, yhdessä suoritettu alkuvoimistelu sekä  paneeli- ja tanssiesitys. Lisäksi kaikkien piti osallistua vähintään kahteen eri kilpailulajiin. Itse osallistuin köydenvetoon ja "tuhatjalkajuoksuun". Jälkimmäisessä neljä ihmistä juoksivat jalat yhteen sidottuina, lopputuloksen näyttäessä monijalkaiselta madolta. Oli haastavaa ja hitaasti mentiin, mutta ei onneksi kaaduttu.
Urheilufestivaalin ideana on jakaa oppilaat kahteen tai useampaan eri joukkueeseen, jotka kilpailevat keskenään. Pisteitä saa kilpailulajeista sekä näytösnumeroista. Kouluni oppilasmäärä on pieni, joten ainoastaan kaksi eri joukkuetta muodostettiin: valkoinen (shiro) ja punainen (aka).  Yllättävää oli, kuinka suuresta porukasta huolimatta ryhmähenki oli hyvä molemmilla joukkueilla. Kaikki halusivat yrittää parhaansa.
Ensin näytti siltä, että punainen ryhmä voittaisi taas tänäkin vuonna, mutta suureksi iloksi ja yllätykseksi valkoinen päihitti tämän juuri ja juuri. Itse valkoiseen ryhmään kuuluvana oli hymy korvissa, kun pisteet nostettiin näkyville. Osa oppilaista jopa kyynelehti voiton jälkeen, mikä oli jotain aika pysäyttävää. Oliko tämä oikeasti näin vakava kilpailu?
Vähän harmittaa, kun päivästä ei juurikaan tullut kunnollista kuvamateriaalia. Ei ollut rohkeutta ottaa kameraa mukaan, eikä tosin paljoa olisi ollut aikaakaan kuvailulle.

Rauhallinen sunnuntai, voimia tulevaan viikkoon! Lukemista, pientä siivoamista ja suomesta tulleita nimipäiväsalmiakkeja.

Festivaalia varten lähdettiin esitysnumeroita harjoittelemaan jo puoltatoista viikkoa ennen. Ja puolentoista viikon ajan jokaisena päivänä oli harjoitukset. Aamutunnit istuttiin opiskelemassa ja lounaan jälkeen siirryttiin urheilusaliin tai urheilukentälle hiomaan paneeliesitystä, marssia tai tanssimista. Mistään kovin urheilullisesta harjoittelusta ei ollut kyse. Rasittavaa oli kuitenkin henkisesti, kun uusia asioita piti opetella ja joka päivä istua salin lattialla kuunelemassa ohjeistuksia ohjeistuksien perään.
En sano etteikö lopputulos, itse urheilufestivaali, ollut mielenkiintoinen ja jopa hauska kokemus. On kuitenkin myönnettävä, että olisin mielummin käyttänyt ajan harjoitusten sijasta normaaliin opiskeluun... En ole urheiluihmisiä. Nautin lenkkeilystä ja kuntosaleilusta, mutta tiimipelit ja koululiikunta saa aivot sekoamaan monimutkaisen yksinkertaisuudellaan. Kokemuksena kuitenkin unohtumaton. +34 asteen helteessä varjottomalla kentällä hikoilu, veden jatkuva litkiminen ja paneelistressi menettivät päivän päätyttyä lopulta merkityksensä ja kotiin päästyä olo oli väsynyt, mutta hyvä. Sain olla osana jotain, joka kuuluu vuodesta toiseen japanilaisten koululaisten arkeen. Aika kiva!

Sunnuntai iltana isäntäperheen kanssa mentiin bongaamaan tulikärpäsiä. Upeilta näyttivät, mutta kehnon kuvaajan kameraan ei paljoa tallentunut.

Urheilufestivaalin jälkeen otin pitkästä aikaa yhteyttä perheeseeni kotona Suomessa. Kahden tunnin Skypepuheluksihan se taisi venyä, eikä kaikkea ehtinyt taaskaan kertoa, mutta oli tosi kiva puhua. Paikalla oli lisäksi vielä isovanhemmat, jotka näin viimeksi lähtöä edeltävänä iltana, joten olo oli todella onnellinen.
Lähes kaikki Japanissa oleiluni aikana tapaamani ihmiset, jotka ovat vaihto-oppiluuden jollain tapaa kokeneet, painottavat yhteydenpidon tärkeyttä kotimaan perheen kanssa. Olen aina erittäin yllättynyt, koska ennen lähtöäni kaikki tuntuivat olevan vastakkaista mieltä asiasta - "mitä vähemmän yhteyttä, sen parempi". Luulisin kuitenkin, että riippuu täysin ihmisestä, kuinka paljon yhteyttä kannattaa pitää. Tähän asti en ole kärsinyt suuresta koti-ikävästä - se alkaakin kuulemma vasta noin kolmen kuukauden paikkeilla - joten olen mennyt asenteella "pidän yhteyttä jos ehdin ja tahdon". Menoa täällä riittää melkein joka päivälle, joten Skypessä ei voi viettää aikaa joka viikko. Esimerkiksi lauantain puhelun ja sitä edeltäneen puhelun välillä oli tasan kuukausi. Sitä edellinen väli oli kolme viikkoa.

Oikein hyvää kesäkuun alkua sinne Suomeen! :)